Saturday, April 28, 2007

Hauskaa riittää

Vähän yli viikko on mennyt tutustuessa puolin ja toisin ja nyt voi sanoa, että aletaan mennä jonkinlaisella rutiinilla. Tunnemme vähän jo toistemme tapoja. Koirillakin on omat leikkinsä, Pami jopa komentaa välillä, kun Melli intoutuu liian villiksi. Melli viihtyy ulkona todella hyvin, sisälle tulo ei aina kiinnostaisi. Pamin perässä se onneksi tulee melko helposti ja siinä samassa voi harjoitella luoksetuloa. Kaulapanta-talutin -harjoitukset jatkuvat, vaikka Melli ei niistä niin kovasti pidäkään... Se ei haluaisi liikkua ja näyttää selvästi murjottavan. Pikkuhiljaa hyvä tulee.
Eilen illalla koirilla oli hurja leikkimistuokio, murinaa ja urinaa riitti, kuvattiin sitä videollekin. Yhteinen lelu kirvoitti kunnon ärinät ja se oli aina sama lelu, vaikka niitä olisi useita eli molemmille olisi omat, niin samalla lelulla piti yrittää leikkiä. Aika menee ihan hetkessä, kun seurailee näiden vekkuleiden peuhaamista.
Pamille omia hetkiä ovat lenkkeilymme kävellen tai juosten, sillä niille emme vielä pitkään aikaan ota Melliä mukaan. Mellille riittää liikunnaksi pihalla peuhaaminen ja kun on kaksi koiraa, liikuntaa tulee ihan huomaamatta. Minulla piisaa tuota pihan siivousta eli haravointia ja silloin koirat ovat koko ajan mukana ja olemme ulkona kauan. Mellilläkin virta vähän heikkenee, kun hulluilee tarpeeksi pitkään.

No comments: